Sirkus / Norsu


SIRKUS

Lasten kulttuurikeskus Rulla teki tilauksen lavasterakennusosastolta kiertävää sirkusnäyttelyä varten johon kuului mm: sirkusvaunuja, eläimiä, sirkuskyltti ja sirkusteltta.

Kolmannenluokan opiskelija, Jenni otti työn vastaan lopputyönään ja alkoi suunnitella piirrustuksia tulevaa projektia varten. Me muut opiskelijat osallistuimme sirkuksen rantamiseen. Tanja ja minä otimme norsun rakennuksen, koska se kuullosti molempien mielestä kaikista mielenkiintoisimmalle ja meillä oli aijemminki yhteistyö toiminut.

                                  KEHIKKO.
Norsusta piti suunnitella niin kestävä, että se jaksaisi kannatella lapsia sekä kestäisi siirtelyä ja kuljetusta. Aloitin suunnittelun metallirungosta, josta sitten meidän työ lähtikin käyntiin. Tanja leikkasi metalliputket valmiiksi ja minä hitsailin tukirungon kasaan. Alkuksi hitsikone tuotti hieman ongelmia, mutta saatiin kuitenkin homma rullaamaan alkukankeudesta huolimatta.

Rungosta löytyy styrox  jaloille omat tukiputket, norsun selkään tuleva kahva, josta lapset saa pitää kiinni. Norsun päätä varten tehtiin tukikaari johon laitettiin sitten pieni levy liimauspinta-alaa lisäämään. Jalkojen välissä olevien metallilevyjen avulla norsu kiinnitetään isolle vanerilevylle norsun kaatumisen estämiseksi.





STYROX
Norsun metallikehikon päälle leikeltiin ensin selkäosa, joka sitten kiinnitettiin vanerilevynpäälle uretaanilla. Metalliputkia varten piti selkäpalaan kaiverrella hieman omia kolosia että se saatiin istumaan itse kehikon päälle mahdollisimman napakasti.


Norsu koottiin mahdollisimman isoista styrox paloista....  pienimmät kolot kyllä taisi täyttyä aika kiitettävästi pikkusilpulla ja kasalla uretaania.


                                                                                   PAPEROINTI
Kun Norsu oli laitettu kasaan, veistelty ja viimeistelty aloitettiin päällystäminen voimapaperilla. Voimapaperin kanssa tehtiin US-liimasta ja vedestä seos, jolla pinta päällystettiin. Paperointi kovettaa ja antaa hieman pidempiaikaista kestävyyttä. Styroxin päälle laitettiin vain 4 kerrosta voimapaperia, koska pinnalle oli myöhemmin tulossa myös latexi pinnoite. 












(16.-18.9.2013)
VAAHTOMUOVI
Vaahtomuovista muotoiltiin pää, häntä, kärsä ja korvat. Tanja muotoili pään ja hännän ja minä vuorostani kärsän ja korvat.
Tulostettiin paljon kuvia norsuista, joita sitten käytettiin mallina. Asiakkaan toivomuksesta mallia otettiin intiannorsuista.

Kärsän ja hännän sisälle tuli paksut köydet sen varalle että lapset roikkuu ja vääntelee niitä sekä sen että liikuteltaessa kantajat helposti tarttuvat hännästä ja kärsästä. Köysi tuo patjan sisällä lisää kestävyyttä. Kärsän sisällä oleva köysi saadaan myös ovelasti kiinnitettyä metallirunkoon, jolloin kärsän ja päänpysyvyys on lähestulkoon taattu.



Siskontytöt tuli sitten kokeilemaan norsukyytiä paikanpäälle. Lopputulos siis hyvä, koska lapset kehui että norsun selässä oli hyvä istua jopa kaksitaankin. 












(18.9.2013)
LATEX
Kun möhköfantti oli päällystetty voimapaperilla alettiin levittää letxia ympäri paperoitua pintaa. Ammoniakin haju oli tajunnanräjäyttävä! Kun ensimmäinen kerros oli hieman kuivahtanut vedettiin päälle valkoista harsoa ja lisää luonnonkumia ja annettiin kuivaa. 
Koska kaikessa viisaudessani olin laittanut viimeisen voimapaperikerroksen pinkillä, oli aikamoinen savotta töpsötellä sienellä norun koko pinta värjätyllä latexilla että punainen väri saatiin peittoon. Toki myös harson rösöinen pinta tuli peittää paksulla kumikerroksella. 
Norsulla on käytännössä kokovartalo kortsu päällä.. hah!


(18.9.2013)
HAMPAAT JA SILMÄT
Tanja teki hampaat kertopuusta joihin se sitten porasi reijät ja liimasi pitkät puurimat jatkoksi, että saatiin hampaan survottua norsun päänsisälle aina styroxiin asti. 
Silmät tehtiin myös puuvanerille ja hiottiin sileiksi ja lakattiin päältä kiiltävällä lakalla, jotta se näyttäisi mahdollisimman aidolle.

Harsolla päähän ja kärsään tehdään ryppyjä harson ja latexin avulla jotta me saadaan möhkiksestä sulonen ryppynaama niinku norsujen kuuluuki olla.

(18.9.2013)
EI PÄÄTÄ ILMAN HÄNTÄÄ
Nyt on päästy siihen vaiheeseen, että häntäkin olisi viittävaille valmis. Pinta vedettiin latexilla ja harsotettiin. Hännän sisälle meni myös se paksu köysi, jonka pään pärvötin tupsuksi. Huomenna kokeilen kuinka tuollaisen kiiltävän köyden spray maalaus luonnistuu ja tarttuuko maali.



                                  LOPPUSILAUS!  
Häntätupsun spraymaalasin ensin ruskealla ja sen jälkeen mustalla sprayllä. Väri tarttui köyteen yllättävän hyvin kiiltävästä pinnasta huolimatta. 
Jalkojen välissä olevat raudat sperijattiin ja myöhemmin sävytettiin vesiohenteisella ruskealla maalilla. 
Pää kasattiin paikalleen järkyttävällä määrällä uretaania, vaahtomuovia ja harsoa. Toki myös hampaista tulevat kepit tukee päätä vartalon rakenteisiin.
 Silmien kiinnitys tapahtui uretaanilla ja kuumaliimalla.
Korvat käytännössä ommeltiin päähän kiinni pitkillä rautalangoilla ja harsotettiin kaikki ylimääräinen piiloon. Korvista tuli kestävät ja uskon että ne ei irtoa vaikka lapset vähän roikkuisi niissä.
Selän kahva kiepsutettiin punaisella pellavanauhalla. Kiinnitykseen käytettiin kuumaliimaa.
 Alusta tehtiin 12mm vanerista, joka maalattiin kinuskin värisellä maalilla. telan päälle vedettiin lopuksi kelmu ja sillä sitten korostettiin levylle tummanruskeaa sävyä. Jalkojen välissä olevien lattarautojen päälle tuli vanerista tehdyt hiekkakumpareet, jotka poratiin pohjalevyyn kiinni.



1 kommentti: