Naamari/ Slipknot, Joey Jordison



SLIPKNOT - JOEY JORDISON 

Seuraillessani  koulukaverini naamarintekoa sain itsekkin kimmokkeen puuhasteluun.
Olin aiemmin tehnyt Slipknot bändin perkussion soittajan Chris Fehnin naamarin.
Ensin ajattelin että nopeastihan minä nyt yhdessä illassa väsään kyseisien bändin pellen naamarin, mutta hetken tuumailtuani tulevaa työnsarkaa päädyin tekemään yhtyeen rumpalin Joey Jordisonin naamarin.

Olin tehnyt aiempaa naamaria tehdessäni omasta naamastani kipsivalun, jota käytin nyt myös apuna.
Koska aloin tekemään tätäkin naamaria itselleni, oli helppo alkaa kasaamaan savea vanhan kipsivaloksen päälle, varmistuakseni siitä että silmän-, nenän- ja suunkohdat täsmäävät oman naamani kanssa.

 

Olin niin tohkeissani saven kanssa etten huomannut mallikuvista sitä että mm. otsassa menevät "makkarat"eivät olleet alkuperäisessä naamarissa koholla. Tulostellessani lisää mallikuvia huomasin tekemäni virheet ja paikkailin ne seuraavana päivänä.
Bändin rumpalilla on paljon hieman toisistaan poikkeavia naamareita, joten malleja oli minulla useita, joista tein hieman oman version. 


Saatoin ehkä liioitella kulmien kohdilla olevia palloja, mutta negatiivi muottiin niiden kohtaan on helpompi laittaa mustaa lateksia, kun reijät on hieman  syvemmät. Näin jälkiviisaana en ole silmien ympäryksiin kauhean tyytyväinen, mutta näillä mennään....



Kun savinaama oli valmis levitin vetelän kipsin naaman päälle. 
Lisäilin kipsiä pikkuhiljaa saven päälle niin että lopulta kipsiä oli kauttaaltaan n. 2cm kerros.




 Annoin kipsin jähmettyä sen aikaa, että käytiin ruokalassa vähän tankkaamassa energiaa itseemme. Kipsi kuivahti noin tunnin, mutta oli silti vielä huomattavasti kostea ja kylmä.







Aloin kaivertaa kosteaa savea varovasti vahingoittamatta ja raapimatta kipsimuotin reunoja. Nypin savea niin paljon kuin pystyin, jonka jälkeen kaatelin vettä negatiivimuottiin. Kipsinaama istosi liejuisesta savesta helposti kun sitä oli aikansa liottanut.









Ison savimöykyn ja kipsivaloksen irrotessa pesin negatiivimuotin puhtaaksi savesta.Negatiivimuotti kuivi hieman yli viikon verran. Kipsin tuli olla täysin kuiva, ettei se vaikuttaisi Revultexin kuivamieen.










Tein yhden satsin mustalla pastalla sävytettyä Revultexia ja yhden hieman kermanvalkoisen satsin.

Aloitin ensin mustalla revultexilla täyttämään niitä kohtia jostka naamarissa yllättäen on mustia. Aina edellisen kerroksen kuivuessa lisäilin hieman mustia kohtia paksummaksi. Kun latexit oli kuivunut kaadoin vaaleampaa latexia reilusti koko naamariin ja pyörittelin sen joka paikkaan. Toistin tämän toimenpiteen n. 3-4 kertaa jonka jälkeen aloin laittamaan harsoa sideaineeksi naamariin. Latoin harsoa joka puolelle 3 kerrosta.

 Reunoja tuli kiertämään paksuhko rautalanka, jotta naamarin muoto saadaan pysymään hyvänä. Rautalanka kätkettiin harson ja revultexin avulla.

Kun revultex oli kuivanut aloin irrottaa naamaria kipsimuotista. Paula piti kiinni kipsivaloksesta kun revin naamaria irti, samalla laittaen paineilmaa naamarin ja kipsin väliin.
Naputtelin silmänreijät ja suun terävällä taltalla ja vasaralla.


Niitit naamariin tein rautalangasta. Hakkasin ensin vasaralla rautalangan litteäksi ja taittelin ne niittien muotoon. Asettelin taitellut niitit styroxille ja sprayasin ne mustiksi.




Viimeistelin naamarin mustat osat mustalla kasvomaalilla.
Nyt vaan mars kirpparille ettimään jotain 2mk laukkua, josta saan hyvän hihnan naamarin kiinnitykseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti